Häävalokuvaaja Petteri Mäntysaari | Turku

Häät Pappisten lavalla

Häät Loimaalla Pappisten lavalla. Elokuun toisena viikonloppuna avioliittoon vihittiin ihana pariskunta, Iida ja Eero. Päivään toi minulle ylimääräisen jännityksen parikin asiaa. En ollut koskaan tavannut paria enkä myöskään tiennyt missä potretteja kuvataan vihkimisen jälkeen. Sadettakin oli luvattu melkein koko päiväksi, joten jotain piti keksiä vieraalla paikkakunnalla. Lähdin tavallista aiemmin liikkeelle tarkoituksena kartoittaa juhlapaikan ja kirkon välistä jotain potrettipaikkoja. Eräs vanha mylly oli mainittu sähköpostissa aiemmin ja tämä ainakin piti käydä tsekkaamassa. Paikka osoittautui varsin loistavaksi, enää piti toivoa ettei todella sada pisaraakaan kun kuvausten aika olisi. Vihkiminen tapahtui upeassa Kanta-Loimaan kirkossa.

Matkalla kirkolle  bongasin tien vierestä vielä pienen katoksellisen vanhan rakennuksen. Jos vettä sataisi, minä kastuisin, mutta tuore aviopari pysyisi kuivana lipan alla ja saataisiin aika kivalla paikalla otettua kuvat!

Vihkimisen jälkeen vieraat olivat sateenvarjojensa alla ulkona ja tuore aviopari pääsi kevyen vesisateen ja saippukuplien läpi hääautoonsa. Otimme vähän lämmittelyksi kirkolla muutamia kuvia pienessä sateessa vieraiden siirtyessä juhlapaikalle. Sade onneksi taukosi nopeasti ja päätinkin käyttää myös sateen varalta olleen paikan. Loisto veto! Saimme paljon hyviä kuvia! Pysähdyimme lisäksi varsinaisella potrettipaikalla ja kuvasimme lyhyen setin kuvia ja jatkoimme matkaa juhlapaikalle.

Juhla noudatti varsin tuttua kaavaa ja oli hääparin tapaan varsin rento.

häät-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-32-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46 haat-loimaalla-pappisten-lavalla-tampere-turussa-haakuvaus-turku-haavalokuvaaja-petteri-mantysaari-dokumentaarinen-potrettti-haapotretti-haakuva-haakuvaus-1-of-46



5 Comments:

  1. Slawomir
    marraskuu 04, 2016
    Reply

    Great work mate!

  2. Katri
    marraskuu 05, 2016
    Reply

    Aivan upeita! Piti oikein pysähtyä kuvien kohdalle imemään tunnelmaa ja ihastelemaan. Voinko kysyä että käytitkö salamaa myös joissain kuvissa? Ja jos niin millainen hajotin sinulla on sen kanssa? Olen miettinyt Lastoliten Ezyboxin hankkimista (se pieni, max 20x20cm) mutta sekin tuntuu kauhealta möhköltä kameran päälle.. Ihanan erilaista kun monissa kirkkokuvissa on aika syvä terävyysalue mutta silti ne ovat mielenkiintoisia ja onnistuneita vaikka valoa ei varmaan hirveästi ollut..

    • Petteri Mäntysaari
      marraskuu 23, 2016
      Reply

      Moi Katri! Ja kiitoksia kovasti! Luonnonvalolla on menty, eli salamaa ei näissä kuvissa ole käytetty lainkaan. Jos salamaa joudun käyttämään, on se loppuillan biletystä hyvin pimeissä olosuhteissa. Kyllä kaikki valoa hajoittava / muokkaava salamoiden edessä on hyväksi. Noista pienistä softboxeista ei ole kokemusta, mutta varmasti möhköltä tuntuu pienimmätkin.


Leave a Comment!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *